Onko taloyhtiössä edessä ikkunanpesun kilpailutus? Oletteko pohtineet, että taloyhtiön yleisten tilojen ikkunat pitäisi hiljalleen pestä? Entä kannattaako samalla kertaa tilata ikkunanpesu myös taloyhtiön asukkaille – ja jos kannattaa, miten vastuunjako määräytyy?
Kysymyksiä on monta, ja vastauksetkin voivat vaihdella taloyhtiöittäin. Muutamia yleisesti hyväksi havaittuja käytäntöjä taloyhtiön ikkunanpesuun kuitenkin liittyy.
Tässä artikkelissa käyn läpi, mitä taloyhtiön ikkunanpesussa kannattaa huomioida silloin, kun palvelu ostetaan ulkopuoliselta ammattilaiselta. Monet näistä kysymyksistä ovat sellaisia, joita esimerkiksi me Compitella käsittelemme säännöllisesti taloyhtiöasiakkaidemme kanssa.
Etsitkö siis ikkunanpesua taloyhtiöön? Jätä meille yhteydenottopyyntö!
Pesemme vuosittain kymmeniä tuhansia ikkunaruutuja aina pienistä muutaman asunnon taloyhtiöistä monikerroksisiin tornitaloihin Helsingin keskusta-alueella. Olemme erityisen vahvoja vaikeasti saavutettavien ja korkealla sijaitsevien ikkunoiden pesemisessä.
Jos ikkunanpesu askarruttaa esimerkiksi olosuhteiden, kurottelun tai korkean sijainnin vuoksi, meiltä kannattaa pyytää tarjous. Saatat yllättyä siitä, ettei taloyhtiön ikkunanpesun hinta ole välttämättä niin korkea kuin ensi alkuun voisi ajatella.

Kuuluuko ikkunoiden pesu taloyhtiölle?
Yksiselitteistä vastausta ei ole, sillä vastuu ikkunanpesuista riippuu taloyhtiön yhtiöjärjestyksestä ja siitä, mitä yhtiössä on aiemmin sovittu.
Yleisesti ottaen nyrkkisääntö on kuitenkin se, että taloyhtiön vastuulle kuuluvat yleisten tilojen ikkunat sekä monissa tapauksissa myös asuntojen ulkopuoliset ikkunapinnat ja parvekelasit, joiden peseminen ei ole asukkaalle turvallista omatoimisesti.
Moni taloyhtiö päätyykin tilaamaan ikkunoiden pesun keskitetysti koko kiinteistöön tai järjestää asukkaille mahdollisuuden osallistua yhteistilaukseen. Yhteistilaus on yleensä sekä kustannustehokkain että käytännöllisin ratkaisu. Kun kaikki ikkunat pestään samalla kertaa, työn organisointi, kaluston käyttö ja aikataulutus saadaan hoidettua huomattavasti tehokkaammin kuin yksittäisten asuntojen ikkunoita pesemällä.
Mitä taloyhtiön ikkunoiden pesu käytännössä sisältää?
Taloyhtiön ikkunanpesu voi tarkoittaa hyvin erilaisia kokonaisuuksia riippuen kohteesta ja siitä, mitä palveluun on sovittu kuuluvaksi. Yleisimmin palvelu sisältää esimerkiksi:
- parvekelasien pesu
- kiinteiden, kääntymättömien ikkunoiden pesun
- yleisten tilojen ikkunoiden pesun
- ikkunoiden ulkopintojen pesun
- tarvittaessa karmien ja välien puhdistuksen
Ammattilainen huomioi työssä kuitenkin paljon muutakin kuin pelkän pesuaineen ja lasipinnan. Ikkunoiden pesun yhteydessä tarkkaillaan samalla esimerkiksi ikkunoiden ja karmien yleiskuntoa, mahdollisia vaurioita ja vuotokohtia sekä pellitysten kuntoa. Lisäksi työ suunnitellaan niin, että työskentely ja kulkureitit pysyvät turvallisina koko projektin ajan ja asukkaiden arki häiriintyy pesuista mahdollisimman vähän.
Meillä Compitella on käytäntönä tarjota työlle aina kiinteä hinta etukäteen. Avaamme jo tarjousvaiheessa sen, mitä työ sisältää ja millaisilla menetelmillä ikkunanpesu toteutetaan. Näin jokainen osapuoli – erityisesti asiakas – voi luottaa siihen, ettei työn aikana synny erillisiä yllätys- tai piilokuluja.
Miten taloyhtiön ikkunanpesu toteutetaan?
Taloyhtiön ikkunanpesu tehdään kohteesta riippuen joko nostokorilla, henkilönostimella tai osittain rakennuksen sisältä käsin. Köysitöitä suosimme Compitella viimeisenä vaihtoehtona ja vain silloin, jos muut menetelmät eivät ole mahdollisia.
Erityisesti kerrostalokohteissa nostokalusto on usein käytännöllisin ja turvallisin ratkaisu. Ammattilainen osaa jo tarjousvaiheessa arvioida, tarvitaanko esimerkiksi piha-alueiden sulkemista, pitääkö autoja siirtää, miten kulkureitit järjestetään turvallisesti ja miten työ vaikuttaa asukkaiden arkeen.
Oma näkemykseni on, että hyvä palveluntarjoaja huolehtii myös asukasviestinnästä eikä jätä sitä esimerkiksi isännöitsijän vastuulle. Asukkaille ilmoitetaan hyvissä ajoin esimerkiksi taloyhtiön ikkunoiden pesun aikatauluista, mahdollisista kulkurajoituksista ja muista tarvittavista valmisteluista.
Kaikista tärkeintä olisikin, että ikkunoiden pesu on asukkaille mahdollisimman vaivatonta. Meidän toiveemme ikkunanpesijöinä liittyvät lähinnä siihen, että ulkopuolelta pestävät ikkunat on varmasti suljettu ja esimerkiksi parvekelasien ulkopuolella roikkuvat irtotavarat siirretään sivuun työn ajaksi.

Ammattilainen pesee nostolaitteistolla ja muilla työturvallisilla välineillä huolellisesti taloyhtiön ikkunat sekä lasipinnat niin helposti tavoitettavista kuin hankalasti saavutettavista väleistä.
Kuinka usein taloyhtiön ikkunat pitäisi pestä?
Suomessa realistinen suositus on yleensä kerran vuodessa toteutettava ikkunanpesu, vaikka joissain kohteissa pesuväli voi olla tiheämpikin.
Erityisesti ikkunoita likaavat nopeasti…
- vilkkaat tiet
- keskusta-alueet
- meri-ilmasto
- siitepöly ja katupöly
- rakennustyömaat lähellä kiinteistöä
Mitä enemmän ilmassa on pölyä, suolaa ja muita epäpuhtauksia, sitä nopeammin lika alkaa näkyä ikkunoiden pinnoissa. Pitkään pintaan jäänyt lika, suola ja epäpuhtaudet voivat ajan mittaan kuluttaa ikkunoiden pintoja ja tiivisteitä.
Taloyhtiön kannattaa reagoida erityisesti silloin, kun ikkunoihin alkaa jäädä näkyviä likaraitoja tai sade ei enää huuhtele pintaa puhtaaksi. Säännöllinen huolto tulee lähes aina edullisemmaksi kuin pitkälle lykätty perusteellinen puhdistus.
Milloin taloyhtiön ikkunanpesu kannattaa tilata?
Meillä on oman porukan keskuudessa sellainen lentävä lause, että paras päivä tilata ikkunanpesu oli eilen, ja toisiksi paras on tänään.
Se pätee hyvin myös taloyhtiön ikkunanpesun tilausajankohdan harkintaan. Lähtökohtaisesti ikkunat voi pestä mihin aikaan vuodesta tahansa – myös talvella.
Taloyhtiöissä suosituin aika ikkunanpesulle on kuitenkin usein loppukevät. Silloin alkuvuoden aikana ikkunoihin kertynyt lika, katupöly, siitepöly ja muu töhnä saadaan pestyä tehokkaasti pois. Haasteena on luonnollisesti se, että samalla tavalla ajattelee suuri osa taloyhtiöistä. Kun kysyntä kasvaa, moni ikkunanpesua tarjoava yritys huomioi sen myös palvelunsa hinnassa.
Suosittelisinkin aina taloyhtiöitä ennakoimaan. Parhaat ajat varataan usein jo hyvissä ajoin alkuvuodesta, erityisesti kevät- ja kesäkaudelle. Jos pesua ei ole välttämätöntä toteuttaa sesongin vilkkaimpaan aikaan, saman lopputuloksen voi usein saavuttaa edullisemmin tilaamalla pesun esimerkiksi jo maaliskuussa tai vasta marras–joulukuussa.
Mistä taloyhtiön ikkunanpesun hinta muodostuu?
Taloyhtiön ikkunanpesun hinnoissa voi olla suuriakin eroja. Yksi yleisimmistä virheistä on valita automaattisesti halvin tarjous kilpailuttamatta ja selvittämättä tarkemmin, mistä hinta todellisuudessa koostuu.
Hintaan vaikuttavat muun muassa:
- rakennuksen korkeus
- ikkunoiden määrä
- pesutapa
- nostokaluston tarve
- kohteen sijainti
- piha-alueiden haastavuus
- pestävien pintojen laajuus
Jos saatu tarjous tuntuu selvästi muita edullisemmalta, taustalla voi olla esimerkiksi puutteellinen työn sisältö, liian tiukka aikataulu tai pahimmassa tapauksessa puutteellinen kalusto ja heikko turvallisuussuunnittelu. Pahimmillaan halpa hinta näkyy kiireenä, epätasaisena työnjälkenä tai lisälaskuina myöhemmin.
Tämä on yksi syistä, miksi me Compitella suosimme taloyhtiön ikkunoiden pesussa aina kiinteitä ennakkohintoja. Erittelemme tarjoukseen tarkasti sekä työsuunnitelman että käytettävän kaluston. On ennen kaikkea asiakkaan etu ja oikeus tietää etukäteen, mitä ikkunoiden pesu taloyhtiössä tulee kustantamaan.
Luotettava toimija käy kohteen huolellisesti läpi jo tarjousvaiheessa eikä anna ympäripyöreitä arvioita näkemättä kohdetta.
Ammattilainen huomioi muutakin kuin pelkän puhtaan lasin
Taloyhtiön ikkunanpesu on yhdistelmä paitsi itse pesuja, myös kiinteistön asukkaiden turvallisuutta, aikataulutusta, asukasviestintää, oikeita työmenetelmiä ja kiinteistön pitkäjänteistä ylläpitoa.
Kokenut ammattilainen osaa huomioida yksityiskohdat, joita taloyhtiössä ei välttämättä itse osata ajatella ennen työn alkamista. Samalla ikkunoiden pesua säännöllisesti työkseen tarjoava osaa kertoa jo etukäteen, mitä palveluun kuuluu, miten turvallisuus hoidetaan, miten asukasviestintä järjestetään, millaista kokemusta yrityksellä on taloyhtiökohteista sekä miten reklamaatiot ja mahdolliset lisätyöt hoidetaan.
Jos taloyhtiössänne suunnitellaan ikkunanpesua, pyydä tarjous helposti esimerkiksi oheisella lomakkeella!
