Kiinteistöjen ylläpitoon etsitään jatkuvasti ratkaisuja, jotka kestävät aikaa, helpottavat siivousta ja vähentävät ylläpitokustannuksia. Yksi aihe, joka nousee meillä Compitella keskusteluihin entistä useammin, ovat lattian pinnoitus ja erityisesti lattian polyuretaanipinnoite.
Polyuretaanipinnoitteella lattialle saadaan lähes tehdaspintaa vastaava suoja ilman vuosittain toistuvaa uusimistarvetta. Siinä missä perinteinen vahaus kuluu nopeasti ja vaatii säännöllistä huoltoa, polyuretaanipinnoite muodostaa kestävän ja pitkäikäisen pinnan. Samalla pinnoite suojaa lattiaa tehokkaammin kulutukselta ja pidentää merkittävästi koko lattian elinkaarta.
Mutta miksi lattian polyuretaanipinnoitteesta puhutaan juuri nyt niin paljon? Miksi yhä useampi kiinteistönomistaja ja ylläpidosta vastaava valitsee sen lattian vahauksen sijaan?
Oma kokemukseni on, että moni isännöitsijä, huoltoyhtiö ja kiinteistöpäättäjä ennakoi tällä ratkaisulla jo tulevaa. Polyuretaanipinnoitteen hyötyjä on ollut helppo perustella jo pitkään kustannusnäkökulmasta, mutta siihen ne eivät rajoitu. Yhä useammin valinta tehdään myös ympäristövastuun sekä kestävän ja käytännöllisen kiinteistönhoidon näkökulmasta.
Tässä blogitekstissä käyn läpi, mitä hyötyjä polyuretaanipinnoitteella saadaan ja miksi uskon, että niistä tulee lähivuosina lattianhoidon uusi normi.

Vasemmalla naarmuuntunut, kulunut lattia ennen käsittelyä – ja rinnalla sama pinta polyuretaanipinnoitteella suojattuna.
Mikä on polyuretaanipinnoite? Miksi siitä puhutaan nyt paljon?
Monelle tulee yllätyksenä, että lattian polyuretaanipinnoite vastaa käytännössä samaa pintaa, joka lattiaan tehdään jo valmistusvaiheessa. Kun lattia pinnoitetaan uudelleen, alkuperäinen tehdaspinta ikään kuin palautetaan. Näin lattian pintaan lisätään rakenteellisesti kestävä ja suojaava kerros, jolla lattian käyttöikää voidaan merkittävästi pidentää.
Toisin kuin polyuretaanipinta, perinteinen vahapinta kuluu nopeasti ja vaatii toistuvaa uusimista. Tämä tekee polyuretaanipinnoitteesta paitsi kestävämmän, myös ympäristön kannalta järkevämmän vaihtoehdon.
Yksi syy pinnoitteista käytävän keskustelun lisääntymiseen liittyykin juuri vahauksen kasvaviin haasteisiin. Monia nykyisiä lattiamateriaaleja ei enää suositella lainkaan vahattaviksi, ja osassa Keski-Euroopan maista vahaus on jo lainsäädännöllä tehty käytännössä mahdottomaksi. Vahanpoistoliuokset, mikromuovia sisältävät työvälineet ja kaikki niihin liittyvä jäte on käsiteltävä erityisjätteenä, mikä nostaa merkittävästi vahauksen kustannuksia.
Oma arvioni on, että Suomessa tullaan seuraamaan lähivuosina tätä kehitystä. En hämmästyisi lainkaan, jos kymmenen vuoden päästä vahaus on monessa kiinteistössä jo historiaa ja ensisijaisena lattianhoitovaihtoehtona suosittaisiin juuri polyuretaanipinnoitetta.
Miten lattian polyuretaanipinnoite asennetaan?
Hyötyihin nähden polyuretaanipinnoitteen asennus on yllättävän suoraviivainen prosessi.
Ensimmäinen ja tärkein vaihe on vanhan vahan poistaminen kokonaisuudessaan. Tämä tehdään koneellisesti niin, että lattian pinnalle ei jää lainkaan vanhoja vahajäämiä. Sen jälkeen lattia hiotaan kevyesti, millä varmistetaan, että myös syvemmälle imeytyneet jäämät saadaan takuulla irti. Näin uusi pinnoite tarttuu tehokkaasti kiinni lattiaan.
Tämän jälkeen varsinainen pinnoite levitetään telalla. Lattiamateriaalista riippuen prosessissa on hieman eroja: muovipinnoille riittää suora pinnoitus, kun taas linoleumilattiat vaativat kevyen pohjusteen ennen varsinaisen pinnoitteen levitystä.
Vaikka polyuretaanipinnoite soveltuu lähes kaikille lattiapinnoille, me Compitella suosittelemme sitä erityisesti vanhoille linoleumilattioille. Linoleumin vahauksen haasteena on, että levitetty vaha alkaa ajan myötä helposti hilseillä ja pölytä. Polyuretaanipinnoitteella sen sijaan saavutetaan siistimpi, kestävämpi ja pitkällä aikavälillä huoltovapaa lopputulos.

Polyuretaanipinnoitteen levittäminen vaatii aluksi huolellisen lattian peruspesun. Linoleumilattia vaatii pesun lisäksi myös kevyet pohjusteet pinnoitteen tarttumiseksi.
Mitä asiakkaan on hyvä tietää polyuretaanipinnoitteen levittämisestä ja pinnoituksen kestosta?
Kaikista tärkeintä on, että pinnoitustyön aikana koko tila on täysin tyhjä ja käyttökiellossa. Tämä koskee sekä työn toteutusta että pinnoitteen kuivumisaikaa.
Erityisesti linoleumilattioiden kohdalla on huomioitava, että lattia on täysin kuiva ennen uuden pinnoitteen levittämistä. Pesun jälkeen kuivumiseen on hyvä varata vähintään yksi kokonainen vuorokausi. Kun mukaan lasketaan pinnoitustyö ja sen jälkeinen kuivuminen, koko prosessiin kannattaa varata noin kaksi vuorokautta.
Käytännössä viikonloppu on usein paras ajankohta pinnoitukselle, sillä silloin työ voidaan tehdä mahdollisimman vähin häiriöin tilan normaalille käytölle.
Hyvin suunniteltu työ on tässäkin puoliksi tehty. Compitella käymme jokaisen pinnoituskohteen vaiheet asiakkaan kanssa läpi ennen työn aloitusta. Suunnitelma sisältää tilankäytön ja työalueiden rajaukset, jotta koko pinnoitusprosessi sujuisi asiakkaalle mahdollisimman mutkattomasti alusta loppuun.
Ja jos asiakkaalla ei ole mahdollisuutta tyhjentää tilaa itse – tai oman ajan haluaa vapauttaa kokonaan lattianhoidollisista töistä – hoidamme tarvittaessa myös kalusteiden siirrot.
Polyuretaanipinnoitteen hinta – mitä lattian polyuretaanipinnoite maksaa?
Polyuretaanipinnoitteen kustannuksiin vaikuttaa ennen kaikkea lattian lähtötilanne. Jos lattian pinnassa on runsaasti vanhaa vahaa, tarvitaan vahanpoistoon useampia työstökierroksia. Tämä näkyy hieman korkeampina kokonaiskustannuksina.
Työhön vaaditun ajan ja toimenpiteet pystyy kuitenkin aina sanomaan ennakkoon. Siksi esimerkiksi me Compitella laskemme aina kiinteän hinnan työlle ennakkoon, jotta asiakas tietää aina tarkasti sen, mitä polyuretaanipinnoite maksaa. Tarjouksemme sisältää aina sekä työn että siinä käytettävät materiaalit ilman piilokuluja.
Varsinainen säästö polyuretaanipinnoitteella syntyy kuitenkin pitkässä juoksussa. Lattian polyuretaanipinnoite maksaa itsensä takaisin tarkasteltaessa koko lattiapinnan elinkaarta. Pinnoite vähentää huomattavasti tarvetta uusille vahauksille tai muille raskaille kunnostustoimille. Samalla ylläpitosiivoukset ja vuosihuollot kevenevät, mikä näkyy myös kiinteistön ylläpitokustannuksissa.


Pinnoittamaton lattia kuluu nopeasti ja kerää naarmuja, mikä lyhentää sen käyttöikää ja tekee ylläpidosta työlästä. Kuvien esimerkeissä vanhat naarmut ja pinttymät näkyvät selvästi valoa vasten.
Yhteenveto: Miksi polyuretaanipinnoite kannattaa?
Investointina lattian polyuretaanipinnoite maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Pinnoitteen tehtävänä ei ole ainoastaan suojata lattiaa, vaan myös helpottaa kiinteistön arkea ja madaltaa ylläpitokustannuksia vielä vuosien päästä.
Polyuretaanipinnoitteen hyödyt erityisesti toimistoissa, porraskäytävissä ja julkisissa tiloissa voikin tiivistää neljään kohtaan:
- Kestävä ja pitkäikäinen pinta
Pinnoite ei kulu kuten vaha. Normaalissa toimisto- tai porrastilassa pinnoite voi kestää jopa 10–20 vuotta ilman uusimistarvetta, kunhan ylläpitosiivouksista huolehditaan säännöllisesti. - Ympäristöystävällisyys
Vahauksessa käytetään usein raskaita kemikaaleja. Nykyaikaiset polyuretaanipinnoitteet ovat merkittävästi turvallisempia ympäristölle – ja siten totta kai myös kiinteistön käyttäjille. - Pienemmät ylläpitokustannukset
Pinnoitettu pinta hylkii likaa tehokkaammin, mikä nopeuttaa siivousta ja keventää vuosihuoltoja. Ylläpitosiivousten myötä pinnoite ei vaadi samanlaisia toistuvia huoltotoimia kuin vahattu lattia, jonka vahaus joudutaan uusimaan kulumisen mukaan. - Pitkällä aikavälillä edullinen ratkaisu
Vaikka alkuinvestointi on hieman suurempi, polyuretaanipinnoite maksaa itsensä varsin nopeasti takaisin. Oman arvioni mukaan takaisinmaksuaika on tällä hetkellä pinnoitetulla lattialla noin kahdeksan vuotta. Sen jälkeen säästöä syntyy joka vuosi jo siksi, että vuosittaiset vahauskäynnit jäävät kokonaan pois.
Meillä Compitella on vuosien kokemus erikoissiivouksista ja lattiapinnoituksista. Tunnemme eri materiaalien vaatimukset, seuraamme alan kehitystä ja käytämme aina ympäristöystävällisiä menetelmiä.
Olemme mukana myös muissa kiinteistön vuosihuolloissa. Voit siis halutessasi ulkoistaa lattianhoidon ja muun erikoissiivouksen meille kokonaisuudessaan kustannustehokkaasti.
Jos harkitset lattian polyuretaanipinnoitetta, ota yhteyttä. Tehdään yhdessä suunnitelma, joka pidentää lattiasi käyttöikää ja helpottaa kiinteistön käyttäjien arkea.
